Ensikotitoiminta – äidit ja lapset ahdingossa

Pelastamalla äiti pelastetaan lapsi. Jokainen lapsi on pelastettava elämälle, kiteytti Miina Sillanpää kuvatessaan ensikotien toiminta-ajatusta.

Vuonna 1907 eduskuntaan valitut sosialidemokraattiset naiset tarttuivat isoon sosiaaliseen ongelmaan tekemällä aloitteen, että kuntien tulisi perustaa koteja aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan ja muita turvattomia lapsia varten. Aloite oli Hilja Pärssisen nimissä, Miina Sillanpää yhtenä allekirjoittajana. Asia raukesi, toistettiin useilla valtiopäivillä, mutta ei sittenkään edennyt. Sitä pidettiin epäsiveellisyyden palkitsemisena ja vain harvat näkivät ongelman johtuvan sosiaalisista oloista. Naimattomien äitien ja aviottomien lasten asema olikin vuosisadan vaihteessa polttava ongelma. Lapsista seitsemän prosenttia syntyi avioliiton ulkopuolella, kaupungeissa luku oli paljon korkeampi, jopa parikymmentä prosenttia.

Nykyaikana, jolloin avoliitot ovat yleisiä, äitiyslomat pitkiä ja lapsilla oikeus päivähoitoon, on vaikea käsittää ongelman suuruutta. Ensiksikin avioliiton ulkopuolinen raskaus oli suuri häpeä ja sitä pidettiin osoituksena epäsiveellisyydestä. Perheistä palvelijattaret sanottiin helposti irti raskauden tultua ilmi, eihän perheessä voitu suvaita moista epäsiveellisyyttä, vaikka raskauden aiheuttaja saattoi usein olla jopa asianomaisen perheen jäsen, mies tai poika.

Avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen, ”äpärän” asema oli turvaton ja ankea, isättömyys oli lapsellekin elämänikäinen häpeä. Maaseudulla aviottomat saattoivat joutua kerjuulle tai kunta saattoi myydä heidät ”huutolaisina” eniten tarjoavalle. Tällöin lapsi joutui palvelemaan isäntäänsä 21 vuoden ikään saakka ilman korvausta. Avioliiton ulkopuolella syntyneitä rangaistiin myös muuten, he eivät perineet isäänsä, mutta eivät myöskään äitiään. He kantoivat itsekin epäsiveellisyyden leimaa.

Lasten turvattomuus lisääntyi myös muuten. Teollistuminen alkoi tuottaa naisille palkkatyötä tehtaissa ja niitä ympäröivien yhdyskuntien palveluammateissa, kuten ruokaloissa, pesuloissa, leipomoissa jne. Naisten palkat olivat pieniä, työaika jopa 10-12 tuntia ja asumisolot yleensä kurjat. Äitiysloman puuttuessa yksinäinen äiti joutui antamaan lapsensa heti syntymän jälkeen hoitoon, eivätkä hoitopaikat suinkaan olleet aina asianmukaisia. Lapsikuolleisuus oli korkea, Helsingissä joka viides avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi kuoli ensimmäisen ikävuotena aikana.

Vaikka äiti-lapsikotien perustaminen ei edennyt eduskunnassa, sosialidemokraattiset naiset eivät asiaa unohtaneet. Sosialidemokraattinen Työläisnaisliitto otti asian omakseen ja antoi kodin pohjarahastoon 5000 mk vuonna 1930. Asiaa ajamaan perustettiin Työläisäitien ja Lasten Kotiyhdistys vuonna 1936, ja sen puheenjohtajaksi tuli Miina Sillanpää. Rakennustyö alkoi 1940 ja ensimmäinen Ensi Koti avattiin 1942 Helsinkiin.  Miina oli tuolloin 76-vuotias ja hankkeen toteutumiseen ensimmäisestä eduskunta-aloitteesta oli kulunut 35 vuotta.

Helsingin jälkeen Ensikoteja perustettiin Ouluun 1948 sekä Turkuun ja Tampereelle 1951. Vuonna 1945 perustettiin Ensikotien Liitto, myöhemmin Ensi- ja turvakotien liitto. Miina Sillanpää oli myös Ensikotien liiton puheenjohtaja aina kuolemaansa 1952 asti.

Nykyisin ensi- ja turvakotien liiton toiminta ulottuu koko maahan ja käsittää monipuolista perheiden tukemista ja kriisityötä. Liiton jäsenyhdistykset pitävät yllä 10 ensikotia, joista kuusi on erikoistunut päihdeongelmien hoitoon. Turvakoteja on 12. Myös avopalveluja on tarjolla. (Lue lisää Ensi- ja turvakotien liiton sivuilta)

Ensikotien alkuvuosista on tehty lyhytfilmi, joka on nähtävissä YLE:n Elävässä arkistossa (kesto 8 min):

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/01/25/ensikoti-taistelu-hapeaa-vastaan