Miina naisten asialla
– työtä tasa-arvon puolesta, työtä naisten puolesta

Miina Sillanpäästä on ajan myötä tullut vahva tasa-arvon symboli, uranuurtaja ja lasikaton särkijä. Miina Sillanpää muistetaan, kun puhutaan naisten asemasta Suomessa, naiskansanedustajien määrästä ja aina silloin, kun joku nainen etenee alalle, jolla naisia ei ennen ole ollut. Silti muistamme, että ei yksi pääsky kesää tee. Toista naisministeriäkin saatiin Suomessa odottaa yli kaksikymmentä vuotta. Tasa-arvossa ja naisten asemassa riittää edelleen tavoitteita.

Miina Sillanpää puhui vahvasti tasa-arvon, ihmisarvon puolesta. Eriarvoisuuden taustalla Miinan aikaan olivat suuret sosiaaliset ongelmat: luokkaerot, köyhyys, turvattomuus sairauden kohdatessa tai vanhuuden aikana. Miina Sillanpään ajattelu lähti ihmisarvosta, jokaisen oikeudesta hyvinvointiin, inhimillisiin työoloihin ja ihmisyyden kunnioittamiseen, kuten hän kirjoitti vuonna 1921. Nämä arvot ja periaatteet näkyivät siinä, miten Miina ja muut työläistaustaiset naiskansanedustajat nostivat esiin tuon ajan merkittäviä sosiaalisia ongelmia ja etsivät niihin käytännön ratkaisuja sekä eduskunnassa että muussa toiminnassa. Ajan sosiaaliset ongelmat olivat paitsi tasa-arvokysymyksiä pitkälti myös naiskysymyksiä.

Piikojen asema. Tärkein Miina Sillanpään esiin nostamista naiskysymyksistä oli piikojen ja palvelijattarien asema. Hän toimi voimakkaasti oman aikansa yhteiskunnan vähempiosaisten hyväksi ja nimenomaan sellaisten asioiden edistämiseksi, jotka hän oli oman kokemuksensa kautta nähnyt tärkeäksi. Miinalla oli takana 15 vuotta palvelijattarena.

Piian tai palvelijattaren työ oli naisten yleisin ammatti, ja Miina tiesi, miten turvattomassa asemassa maalta tulevat, ilman paikkaa olevat tytöt olivat. Asunnottomina ja rahattomina he ajautuivat usein myymään itseään kadulla.

Piikojen kohtelu ei myöskään aina ollut asiallista. Miina kertoo muun muassa siitä, miten rouvat saattoivat kohdella huonosti palvelijoitaan. Miina Sillanpää toi Työläisnainen-lehdessä myös esiin seksuaalisen ahdistelun ja väkivallan, jonka kohteeksi varsinkin kotipalvelijat usein joutuivat. Nykynäkökulmasta tarkasteltuna hieman huvittava tarina piikojen asemasta oli, että rouvat saattoivat kieltää piialtaan hatun käytön, koska se olisi ollut turhamaisuutta ja ylellisyyttä. Piian piti käyttää huivia päähineenään.

Piikojen ja palvelijattarien työolosuhteet olivat kohtuuttomat. Työpäivä saattoi vuosisadan vaihteessa kestää 14-16 tuntia, kello neljästä aamulla kello kahdeksaan illalla tai viidestä aamulla kymmeneen illalla tai myöhempäänkin. Vapaa-aikaa oli sunnuntaisin kolme tuntia kirkossakäyntiä varten. Palvelijataryhdistys ajoi 10 tunnin työpäivää ja minimipalkkaa ja ylityökorvausta kello 19 jälkeen illalla tehdyistä tunneista. Tätä emännät vastustivat sillä perusteella, että oli olemassa varatonta herrasväkeä, joilla ei ollut varaa maksaa ylityöstä, mutta joiden säätyasemansa vuoksi piti pitää palvelijatarta. Vuonna 1906 heräteltiin kysymystä kesälomasta, 1908 vapunpäivästä vapaapäivänä ja 1911 torstaista vapaapäivänä.

Suoranaisesta kotiorjuudesta oli piikojen kohdalla kysymys ja palvelijataryhdistys julkaisikin vuonna 1913 juhla-albumin nimeltä Kotiorjat. Piian elämää kuvaa hyvin Enni Mustonen kirjassaan Lapsenpiika: piian elämä on työtä vuorotta. Piika odottaa yötä myöten, vieläkö herra ja ystävänsä tarvitsevat jotain suuhunpantavaa, piika herää yöllä kantamaan itkevää vauvaa ja nousee aamulla ensimmäisenä laittamaan tulta hellaan ja uuneihin. Jos herrasväki unohtaa piian vapaapäivän tai tarvitsee häntä juuri silloin, kun vapaa on luvattu, piika tekee, mitä herrasväki tahtoo. Jos emäntä unohtaa maksaa piian palkan, piika ei saa suutaan auki ja jää rahatta.

Palvelijataryhdistys. Palvelijataryhdistys perustettiin vuonna 1898 ja perustamiskokouksessa olivat mukana sekä rouvat että palvelijat, joiden piti yhdessä toimia kotien hyväksi. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin rouva Alli Trygg-Helenius ja varapuheenjohtajaksi Miina Sillanpää. Rouvat jäivät kuitenkin pois jo ensimmäisenä vuonna, koska eivät hyväksyneet sitä, että palvelijattaret alkoivat ajaa etujaan. Siten Miinasta tuli puheenjohtaja ja tätä tehtävää hän hoiti koko loppuelämänsä vuoteen 1952 saakka, 51 vuotta. Myöhemmin yhdistyksen nimi muuttui Taloustyöntekijäin yhdistykseksi.

Vuonna 1899 Miinasta tuli seuraavana vuonna Palvelijataryhdistyksen paikanvälitystoimiston johtaja ja hieman myöhemmin yhdistyksen palvelijatarkodin hoitaja. Paikanvälitystoimiston tarkoituksena oli sopivien ja luotettavien palvelupaikkojen löytäminen varsinkin maalta kaupunkiin muuttaneille nuorille naisille. Palvelijatarkoti taas oli tarkoitettu majoitustilaksi heille ja palveluspaikastaan irtisanotuille palvelijattarille. Palvelijataryhdistyksellä oli myös liiketoimintaa, pesula ja leipomo, jotka sittemmin lopetettiin.

Ensikodit. Kotien perustaminen aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan varten oli Miina Sillanpään toinen tärkeä naisten asemaan liittyvä hanke. Riski ahdistelluksi tai vietellyksi joutumisesta oli suuri erityisesti palvelijattarilla, jotka asuivat ja elivät isännän käskyvallan alaisena. (Lue lisää ensikodeista)

Naisten naimaikä. Ensimmäisillä valtiopäivällä tehtiin aloite naisten naimaiän korottamisesta 15 vuodesta 17 vuoteen. Se toteutui vuonna 1908.

Naisten oikeudet avioliitossa. Eduskuntatyön alusta lähtien aloitteita tehtiin myös avioliittolain uudistamiseksi. Sen valmistelu oli käynnissä Miina Sillanpään ministerikautena ja laki tuli voimaan 1929. Naiskansanedustajat yli rajojen tekivät työtä uuden avioliittolain aikaansaamiseksi. Siihen saakka vaimo oli ollut miehensä holhouksen alaisena eikä voinut hallita omaa omaisuuttaan tai tehdä sopimuksia. Kerrotaan, että Miinasta osittain hänen naimattomuutensa vuoksi tuli Palvelijatar-lehden päätoimittaja, koska tehtävään ei voitu valita ketään naimisissa olevaa naista.

Lue lisää naisten oikeuksien kehittymisestä Suomessa